Nettikasinoilla pelaamista kutsutaan myös rahapelaamiseksi, mikä kertoo kaiken olennaisen kyseisen toiminnan muodosta. Pelaamiseen tarvitaan rahaa, jonka virtaaminen kasinolta pelaajalle päin edellyttää vähintään yhtä, yleensä kuitenkin useampaa, rahansiirtoa pelaajalta kasinon suuntaan. Puhumme siis rahan tallettamisesta ja voittojen lunastamisen yhteydessä kotiuttamisesta. Tämä toiminta tapahtuu internetissä, eikä suinkaan ole selvää, että kaikki verkon välityksellä tapahtuva tiedon- ja rahansiirto on turvallista. Sen takia myös nettikasinoilla pelaavan on syytä olla tarkkana käyttämiensä rahansiirtotapojen suhteen ja tietysti myös pelipaikan valinnassa on hyvä olla kriittinen. Tämän päivän nettikasinoille turvallisuus on kuitenkin elinehto, joten toiminnan laatuun voi yleensä luottaa. Liioittelemaan ei turvallisuusasioissa siis tarvitse lähteä, vaan terve varovaisuus riittää.

Kirjo rahansiirtotapojen määrissä on valtaisa, joten jokaiselle nettikasinopelaajalle löytyy varmasti mieluisa tapa hoitaa talletuksia ja kotiutuksia. Useimmilla kasinoilla rahansiirrot ovat pelaajalle lisäkuluttomia, mutta poikkeuksia niissä kuitenkin on, joten käyttöehtoihin on suositeltavaa tutustua huolella. Myös maksuihin kuluvat ajat vaihtelevat välittömästä rahansiirrosta useisiin päiviin, jopa viikkoon, joten mikäli haluat saada voittosi kotiutettua saman päivän aikana, ole tarkkana pelipaikan suhteen. Yleensä talletukset siirtyvät pelitilille välittömästi, joten pelien pariin pääsee nopeasti ilman turhaa odottelua.

Tässä artikkelissa esittelemme joukon erityisesti suomalaisille pelaajille sopivia maksutapoja, kuten perinteiset pankki- ja luottokortit, nettilompakot ja verkkomaksupalvelut. Lisäksi tarkasteluun pääsee muita talletus- ja kotiutustapoja, kuten esimerkiksi prepaid-maksut, tilisiirrot ja mobiilimaksuilla tehtävät rahansiirrot.

Nettikasinoiden rahansiirtotapoja: korttimaksut

Käytännössä kaikki nettikasinot kelpuuttavat maksuvälineenä jonkin luottokortin, kuten Visan ja/tai Mastercardin. Osassa pelipaikkoja maksut onnistuvat myös Visa Electron- ja Maestro-korteilla. Luottokortilla maksamisen etuna on nopeus ja turvallisuus sekä sen sopivuus sekä talletuksiin että kotiutuksiin. Useimmat kasinot vaativat, että sekä tallettaminen että kotiuttaminen hoidetaan samaa maksutapaa käyttäen, mutta kaikilla maksuvälineillä nostot eivät onnistu, jolloin voidaan käyttää esimerkiksi hidasta tilisiirtoa. Luottokortilla ongelmaa ei yleensä ole, vaan raha siirtyy vaivattomasti kumpaankin suuntaan. Käytännössä luottokortilla maksaminen tapahtuu siten, että pelaaja syöttää korttinsa tiedot kasinon järjestelmään ja haluttu summa siirtyy välittömästi pelaajan käytettäväksi kasinon peleihin. Kasinolle siirretty summa maksetaan luottokorttilaskun yhteydessä. Pankkikortilla maksettaessa raha veloitetaan välittömästi pelaajan tililtä.

Nettikasinoiden rahansiirtotapoja: nettilompakot

Nettilompakoilla talletusten ja nostojen suorittaminen on helppoa ja erittäin nopeaa myös kotiutusten yhteydessä. Nettilompakko on pelaajan avaama tili e-lompakkopalvelussa, kuten Skrillissä tai Netellerissä, johon pelaaja aluksi siirtää rahaa esimerkiksi omalta pankkitililtään. Nettikasinolle pelaaja puolestaan siirtää rahan nettilompakostaan, eli pelaaja säilyttää yksityisyytensä kasinolla asioidessaan, koska yhteys kasinoon tapahtuu nettilompakon kautta. Nettilompakoiden yksi suurimmista eduista on niiden nopeus. Osassa nettikasinoita kotiutukset hoidetaan nettilompakoihin lähes ilman viivettä, joten voitoista pääsee nauttimaan jo saman päivän aikana. Nettikasinoiden ensitalletusbonuksista nauttivien kannattaa tosin huomioida, että joissakin pelipaikoissa ensimmäistä kertaa rahaa tallettavien bonukset on evätty Skrillin tai Netellerin käyttäjiltä. Muiden talletusbonusten hyödyntämiseen ne kyllä käyvät.

Nettikasinoiden rahansiirtotapoja: tilisiirrot ja verkkomaksupalvelut

Perinteinen tilisiirto on yhä voimissaan eräänä rahansiirtotapana. Se on useimmille jo ennestään tuttu ja turvallinen tapa siirtää rahaa, jolloin erillistä rekisteröitymistä mihinkään toiseen palveluun ei tarvita. Tilisiirtojen ongelma on kuitenkin niiden hitaus. Rahan siirtymiseen saattaa kulua helposti aikaa jopa 72 tuntia, joka varsinkin talletuksissa on pitkä tovi. Apuun ovat tulleet Eutellerin ja Trustlyn kaltaiset verkkomaksupalvelut, joilla raha siirtyy nopeasti pelaajan omalta pankkitililtä. Palveluiden käyttäminen on yksinkertaista, sillä pelaajan täytyy ainoastaan nettikasinolla rahaa siirtäessään valita oikea maksutapa (esim. Trustly/Euteller), jonka jälkeen palvelu ohjaa pelaajan omaan verkkopankkiinsa, jossa hän voi tavalliseen tapaan hoitaa maksun tilisiirtona. Erona tavalliseen tilisiirtoon on kuitenkin välissä toimiva taho, jonka avulla raha siirtyy viiveettä.

Nettikasinoiden rahansiirtotapoja: prepaid-maksut ja muut vaihtoehdot

Tilisiirtojen, luotto- ja pankkikorttimaksujen sekä nettilompakoiden lisäksi on olemassa myös muita tapoja hoitaa talletuksia. Mikäli pelaaja haluaa säilyttää yksityisyytensä ja välttää luottokorttitietojen jakamista, eikä mielellään halua maksaa pelattuja rahoja jälkikäteen, on ratkaisu prepaid-maksupalvelu. Siinä prepaid-kortille ladataan etukäteen maksettu summa rahaa, jonka pelaaja voi käyttää nettikasinolla talletusta tehdessään. Korttiin on syötetty tunnuskoodi, jonka avulla rahan saa nettikasinolla käyttöönsä. Prepaidin ongelma on kuitenkin sen kelpaamattomuus voittojen kotiutuksiin, jolloin pelaajan on käytettävä nostoihin esimerkiksi pankkisiirtoa tai nettilompakkoa. Nettikasinoilla yleisimmin käytössä olevia prepaid-maksukortteja ovat Paysafecard ja Entropay, joista jälkimmäinen on konkreettisen kortin sijaan virtuaalinen prepaid-kortti. Entropayta voi käyttää Amerikan dollareilla, Englannin punnilla ja euroilla niissä paikoissa, joissa Visakin käy.

Siru Mobile ja Zimpler puolestaan ovat mobiilimaksupalveluita, joissa rahaa siirretään yksinkertaisimmillaan pelkän puhelinnumeron avulla. Siru Mobile on suomalainen palvelu, jonka kautta tehdyt maksut siirtyvät käyttäjän puhelinlaskuun, eli erillistä tiliä palveluun ei tarvitse luoda. Palveluun on asetettu 300 euron käyttökatto, joten pelaaminen ei Siru Mobilea käyttäen pääse karkaamaan käsistä. Zimpler puolestaan on ruotsalainen mobiilimaksupalvelu, johon pelaajan on luotava tili. Palvelun käyttäjä voi valita, haluaako hän maksaa Zimplerin kautta syntyneet kulut luottokortilla vai laskulla. Mobiilimaksupalveluiden etuna on nopeus ja helppous, sillä rahansiirrot nettikasinolla saa kuitattua nopeasti pelkällä puhelinnumerolla. Toisaalta tässä piilee myös riski, että kynnys kenties liiankin suuriin rahansiirtoihin madaltuu.

Yhteenveto

Nettikasinoilla pelatessa rahan turvallinen ja nopea tallettaminen ja kotiuttaminen on yksi tärkeimmistä asioista, joita pelaaja uutta pelipaikkaa etsiessään tarkistaa. Tämän päivän pelipaikoissa vaihtoehtoja vaivattomaan rahansiirtoon on useita ja suomalaiset pelaajat käyttävät mielellään palveluita, joilla sekä tallettaminen että kotiuttaminen onnistuvat helposti. Suosituimpia maksutapoja ovat tutut luottokortit ja nettilompakot, mutta myös tilisiirrot pitävät yhä pintansa. Tilisiirtojen hitauteen avuksi ovat tulleet verkkomaksupalvelut, joilla maksaminen onnistuu tavanomaisia tilisiirtoja nopeammin, mutta omia verkkopankkitunnuksia käyttäen.

Olipa käyttämäsi maksutapa mikä tahansa, tutki pelipaikkasi ehdot ja rajoitukset maksutapoihin liittyen huolella. Pelaajan kannalta helpointa on käyttää aina samaa maksutapaa kasinosta toiseen, jolloin pelibudjetti pysyy kurissa ja eri maksupalveluihin ei tarvitse luoda uusia käyttäjätilejä kerta toisensa jälkeen.